En voi kuvata sinulle täydellistä pimeyttä,
sillä kun katsot mustaa valokuvaa, jonka otin pimeydestä,
näet kuvan pinnasta heijastuvan valon.
Samoin on hiljaisuus sanojen ulottumattomissa,
sillä se rikkoutuu tullessaan lausutuksi.
Mutta kun katsot kuvaa tai luet näitä sanoja,
et näe niitä sellaisina kuin ne ovat,
vaan sellaisina kuin ne olivat.
Kuin ne olivat hetkenä,
jolloin valo niistä lähti kulkemaan luoksesi.
Vain minä voin olla tässä yhdessä paikassa tällä yhdellä hetkellä,
niin kuin sinä voit olla vain siinä juuri nyt.
Vaikka olen seissyt siinä missä olet,
ei kokemasi ole minun.
Ja vaikka seisoisin nyt vieressäsi,
ei sama valonsäde koskettaisi meitä molempia.
Jos pimeys on poissaolevaa, en voi kuvata sitä sinulle.
Nämä sanat ovat lähellä sinua,
mutta kun katsot yötaivaan pimeyteen
katsot aikasi ulottumattomiin.
Sinne missä ääretön määrä valoa
kulkee kohti,
mutta samalla loittonee kiihtyen niin,
etteivät valonsäteet koskaan ehdi luoksesi,
sinun aikaasi.
I Cannot Go with You (Michal) /Silent video loop projected on black, translucent acrylic glass.
14 Particles of Light /Silent video loop projected on layered acrylic glass.
Kuollut tähti,
sinua ei enää ole.
Vain aineettomat valonhiukkaset
kuljettavat jälkiä olemassaolostasi.
Minä näen sinut vasta nyt,
mutta sinä et ole,
vaan viimeiset valonsäteesi lähtivät luotasi kulkemaan
kauan ennen syntymääni.
Mitä tapahtuu,
kun nyt katson sinua - sinun valoasi -
avaruuden pimeydessä?
Päättyykö luotasi kulkeneen valohiukkasen matka sen saavutettua silmäni?
Kuollut tähti,
päättyykö silloin myös osa sinua lopullisesti?
Olen kantanut mielessäni näitä R. Barthesin sanoja:
"The photograph of the missing being
will touch me like the delayed rays of a star."
Mitä tapahtuu, kun tähden viimeiset valonsäteet
kohtaavat niitä katsovan?
Mitä tapahtuu muistolle poismenneestä
hetkellä, jolloin viimeistä hänet valokuvasta tunnistavaa
ei enää ole?
To Where I Cannot Follow. Still-life with translucent acrylic glass, stones.